Ruumisvaunut
Museollamme säilytetään kolmen kylän yhteisessä käytössä olleita ruumisvaunuja. Aikanaan vaunuja säilytettiin kylien keskivaiheilla, rauhallisella paikalla, niille varta vasten tehdyssä lukitussa vajassa. Vaunuihin liittyy luvaton haltuunottotapaus, joka nyt yli 70 vuotta myöhemmin tuntuu ehkä vähän huvittavaltakin.
Viime vuosisadan puolivälin paikkeilla eräänä lauantai-iltana puolenkymmentä kylän poikaa oli voimiensa tunnossa. Pojat saivat päähänsä lähteä vaunuajelulle ja tiirikoivat vajan lukon auki. Kun vaunut oli saatu ulos, yksi poika ryhtyi näyttelemään vainajaa ja kaksi hoiti hevosen virkaa. Loput pojat kulkivat vaunujen perässä kun niitä vedettiin pitkin kylätietä. Kuulemani mukaan ”saattoväki” tapaili vähän virren sanojakin.
Kovin pitkään pojat eivät vaunuja vetäneet kun huomasivat että niillä on hauskempi laskea mäkeä. Ohjauskin onnistui hyvin kun nosti aisat pystyyn, niin kuljettajan istuimelta ylettyi niistä ohjaamaan.
Tihutyö huomattiin pian ja siitä tuli poliisiasia. Kylän oma konstaapeli aloitti asian tutkimisen ja saikin ”rikoksen” selvitettyä. Poikien vanhemmat saivat kuitenkin poliisin leppymään, eikä siitä tullut muita seuraamuksia kuin vakavat nuhteet virkavallalta ja ”ympäri korvia” kotona. Nythän ”rikos” on jo joka tapauksessa vanhentunut.